Esittely

Hanin ja Saran kanssa 2016
Junnun hellä halaus 2016
Isäntä pennun ja Junnun kanssa

Olen Arja Immonen ja asun Virenojalla (Orimattila) perheeni kanssa. Perheeseeni kuuluvat mies ja kaksi tytärtä. Ensimmäinen suomenlapinkoira Mysmarin Eerika tuli perheeseemme kesällä 2002. Ei mennyt kuin hetki, niin tämä ihana rotu oli vienyt sydämeni ja "valtasi" kotimme. Kennelnimi Heikunkeikun myönnettiin 2004, jolloin syntyi ensimmäinen Heikunkeikun-pentue. 

 

Pentueita on harvakseltaan 1-2 vuodessa ja pennut elävät perheen keskellä tottuen kodin ääniin sekä perheemme koiriin ja kissoihin. Koko perheeni osallistuu koirien ja pentujen hoitoon ja koirat asuvat kanssamme. Tavoitteenani on kasvattaa rodunomaisia kauniita ja terveitä koiria niin perhekoiraksi kuin erilaisiin harrastuksiin.

 

Käyn aktiivisesti agility- ja arkitottis-tunneilla koirieni kanssa. Käyn myös näyttelyissä ja olen aktiivisesti mukana Päijät-Hämeen lappalaisten ja Salpausselän koirankasvattajien toiminnassa. Kuulun omien koirieni rotujärjestöihin, Kennelliittoon, Suomen Koirankasvattajiin ja Salpausselän koirankasvattajiin. Olen käynyt kasvattajan perus- ja jatkokurssit. Minut voit löytää niin näyttelykehän laidalta kuin match show:n buffettipöydän takaa.